Sisältömarkkinointi on oikein toteutettuna ylivoimainen myynnin kasvattamisen työkalu. Pitkässä juoksussa sisältömarkkinoinnin kustannukset suhteessa tulokseen ovat jopa kymmeniä prosentteja edullisempia kuin perinteisillä keinoilla – toisin sanoen, sisältömarkkinointi tuottaa enemmän myyntiä per sijoitettu euro. Salaisuus on sisältömarkkinoinnin logiikassa, jossa tuottoa kumuloituu kuukaudesta ja vuodesta toiseen! On kuitenkin tunnistettava, milloin perinteinen mainonta ja markkinointi on paikallaan, ja milloin sisältömarkkinoinnin hyödyntäminen todella kannattaa. Esittelemme kolme tyypillistä tilannetta, jolloin sinun tulisi panostaa sisältömarkkinointiin.
Sisältömarkkinointi on paras ja kustannustehokkain markkinoinnin muoto pysyvän muutoksen aikaansaamiseen – haetaan kasvua sitten uuden tuotteen lanseerauksella, olemassa olevaa markkinaa rikkomalla tai olemassa olevan osuuden kasvattamisella. Viisaasti toteutetun sisältömarkkinoinnin tuotto kumuloituu kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kyseessä on siis kestävän myynnin kasvattamisen keino, joka toimii pitkällä tähtäimellä huomattavasti kustannustehokkaammin kuin perinteinen outbound-markkinointi, joka puolestaan on parempi työkalu, kun tarvitaan esimerkiksi nopea myyntipiikki tai sitä hyödynnetään muistuttamaan brändistä ja tukemaan muuta markkinointia.
Tarvitseeko yrityksenne tehokasta sisältömarkkinointia? Me autamme! Kaikista toukokuun aikana aloitetuista yhteistöistä -20 % – ota yhteyttä (Marko Tuliniemi: 0400 277974 / marko@jatkotarina.fi), niin jutellaan lisää tarpeistanne ja toiveistanne!
Sisältömarkkinointi on liiketoiminnallista analyyttistä ajattelua
Sisältömarkkinointi ei ole sisällöntuotantoa, vaan liiketoiminnallista analyyttistä ajattelua, joka hyödyntää taktisia sisällöntuotannon keinoja. Ehdottoman tärkeää kaikessa sisältömarkkinoinnissa on ymmärtää, etteivät korkeat klikki- tai impressiomäärät ole oikeita mittareita, vaan merkittäviksi tekijöiksi nousevat asiakkaan sivuilla palvelun sisältöön tapahtuvat sitoutumiset (mm. sivustolla käytetty aika, uudet sivulataukset ja eri mikro- ja makrotason konversiot). Sisältömarkkinointia voidaan hyödyntää yrityksen toiminnassa useilla eri tavoilla ja oikein toteutettuna se kasvattaa ja kohentaa liiketoimintaa toivotusti.
Sisältömarkkinointi tuottaa kestävää kasvua
Kestävän kasvun saavuttaminen on jokaisen yrityksen haave. Moni yritys kipuilee kuitenkin sesonkivaihteluiden ja alati muuttuvan kilpailuympäristön kanssa. Monesti perinteisen markkinoinnin kautta hankittu kasvu kohtaa nopeasti äärirajansa, mikä tarkoittaa, että maksetun markkinointiin sijoitetun euron tuotto heikkenee, kun volyymia lisätään. Kovempaa huutaminen tuo kyllä hetken kauppaa, mutta hinta on kallis eikä tuotto siihen nähden kannattavaa. Tyypillinen ja edelleen yleinen virhe on ostaa toimimattomalle idealle lisää mediatilaa, kun kampanjan tulokset eivät vastaa odotuksia. Tämä on hyvin huono ratkaisu sekä yrityksen kassan että budjetoitujen myyntitavoitteiden näkökulmasta.
“Tyypillinen ja edelleen yleinen virhe on ostaa toimimattomalle idealle lisää mediatilaa, kun kampanjan tulokset eivät vastaa odotuksia. Tämä on hyvin huono ratkaisu sekä yrityksen kassan että budjetoitujen myyntitavoitteiden näkökulmasta.”
Sisältömarkkinointi on avain, kun halutaan rakentaa toimiva pohja markkinoinnille, joka tuottaa myyntiä myös silloin, kun maksettu markkinointi ei ole mahdollista. Se avaa tilan uuden markkinan rakentamiselle ja kasvulle eli luo toivottua kiinnostusta ja kysyntää esimerkiksi uuden tuotteen tai palvelun saralla. Sisältömarkkinointi toimii myös silloin, kun tavoitteena on muuttaa olemassa olevaa markkinaa eli kääntää kysyntää toiseen asentoon tai ottaa haltuun vaikea kilpailutilanne. Tähän on vaikeaa päästä perinteisellä mainonnalla, sillä sen kustannukset nousevat usein ylitsepääsemättömän suuriksi.
Sisältömarkkinointi on tehokkaimmillaan näissä tilanteissa:
- Kun halutaan varmistaa vuositason tuloksiin pääseminen yrityksen strategian mukaisesti, eri yksiköille tai tuotesegmenteille asetetusti
- Kun yrityksen täytyy luoda uutta markkinaa
- Kun edessä on olemassa olevan markkinan muutostarve
- Kun kilpailijat ovat vakiinnuttaneet asemansa ja markkinan haltuunotto on muilla keinoin haastavaa

Sisältömarkkinointi sitouttaa tärkeimmät asiakkaasi
Kun tarkoituksena on löytää ne asiakkaat, joista saadaan helpoiten käännytettyä lojaaleja, sitoutuneita asiakkaita on sisältömarkkinointi oikea keino. Se auttaa ymmärtämään asiakkaiden motiiveja, tarpeita ja käyttäytymistapoja, vahvistamaan asiakassuhteita sekä luomaan luottamusta ja auktoriteettia. Sisältömarkkinointi tukee liiketoimintaa, jossa ratkaisevaa on ymmärtää asiakkaiden motiiveja ja tarpeita. Kun edellä mainitut tekijät tunnistetaan sisältömarkkinoinnin kautta, osataan tiedon pohjalta kohderyhmille puhua oikealla kielellä oikeista asioista. Tärkeä kulmakivi on luoda markkinointipersoonia, jotka auttavat ymmärtämään ja hahmottamaan, millaisia arvoja, motivaattoreita sekä haasteita toivottu kohderyhmä kohtaa käytännössä ja arjessa. Näin tärkeimmille markkinointipersoonille pystytään kehittämään lisäarvoa tuottavaa sisältöä. Persoonia on järkevää hyödyntää kaikessa myynti- ja markkinointisuunnittelussa.
“Tärkeä kulmakivi on luoda markkinointipersoonia, jotka auttavat ymmärtämään ja hahmottamaan, millaisia arvoja, motivaattoreita sekä haasteita toivottu kohderyhmä kohtaa käytännössä ja arjessa.”
Sisältömarkkinointi on tehokkaimmillaan näissä tilanteissa:
- Kun halutaan tunnistaa kiinnostuneet prospektit (laatu, ei määrä!)
- Kun yrityksellä on tarve löytyy tärkeimpien markkinointipersooniensa kohdennetut ostopolut
- Kun tavoitteena on asiakassuhteen vahvistaminen ja suositusten generointi
- Kun yrityksen täytyy kasvattavaa uusien asiakkaiden määrää
- Kun tarkoituksena on osallistaa prospekteja ja asiakkaita
Sisältömarkkinoinnilla hallitaan omaa mainetta
Yrityksen maine on tärkeä tekijä yrityksen menestymiselle. Kun tavoitteena on esimerkiksi brändätä uutta tuotetta, korjata yrityksen mainetta tai päivittää syntynyttä mielikuvaa, on sisältömarkkinointi siihen oiva keino. Se auttaa myös erottautumaan kilpailijoista, yrityksen omia uniikkeja ominaisuuksia hyödyntämällä ja markkinointipersoonien tarpeet ja motivaattorit huomioimalla. Sisältömarkkinointi ei koskaan ole kuitenkaan yritys- tai tuote-esittely, vaan asiakkaan mielestä jotain rahanarvoista hyötyä tai viihdettä, joka vastaa hänen tarpeeseensa.
Sisältömarkkinointi on tehokkaimmillaan näissä tilanteissa:
- Kun tavoitteena on kantaa yritysvastuuta
- Kun hyvää mainetta halutaan ylläpitää ja vahvistaa
- Kun yrityksellä on tarve korjata mainettaan
- Kun tarkoituksena on mielikuvan päivittäminen
- Kun brändättävänä on uusi yritys tai tuote
- Kun kilpailijoista halutaan erottautua
Kiinnostuitko sisältömarkkinoinnista? Me autamme! Kaikista toukokuun aikana aloitetuista yhteistöistä -20 %! Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää ja viedään yrityksenne sisältömarkkinointi uudelle tasolle!
Marko Tuliniemi
Head of Digital
0400 277974
marko@jatkotarina.fi